Wednesday, May 20, 2009

Kuvia ja vähän juttujakin - Photos and some stories


Kuvat on otettu sieltä-täältä, museoista lähinnä. Photos are from here and there, mainly the museums.


Pollock's Toy Museum

Ihastelimme intarsiatöihin erikoistuneen Chris Malcolmsonin käsittämättömän upeita huonekaluja festivaaleilla. Hän kertoi mielellään käyttämistään puulaaduista ja työtavoista. Kuvioiden värierot tulevat tosiaan eri puulaaduista eikä värjäämällä. Ihastelimme monilokeroista kirjoituskaappia, jossa oli avaimet edessä hyllyllä. Naureskelimme, että joku on pudottanut avaimet siihen ja saimme kuulla, että pöydässä on toimivat lukot, joihin nuo avaimet juuri sopivat. Sanoin, että tuossa pitäisi olla salaluukkuja ja saimme kuulla, että teoksessa on useampiakin. Pikkuruista nappia painamalla huonekalun sivusta ampaisi kaksi pientä laatikkoa jousen avulla. Kirjelokerikon takana oli vielä salaluukku, mutta olisi pitänyt olla pinsetit, jotta siihen olisi päässyt käsiksi ja myös kalusteen päällikoristeen sai auki ja siellä oli vielä kapea lokero. Aivan mieletöntä taituruutta!

We admired Chris Malcolmson's unbelievably beautiful marquetry furniture at the festival. He told us very kindly about the wood he uses and how he makes the fabulous pieces. The colours of the patterns come from different kinds of wood, there's no colouring going on here and he makes the metal parts too and it shows. The furniture were just perfect. There was this fabulous piece of furniture (my english fails me now, sorry) for writing with many drawers and cabinets and there were keys in front of it in the display-case. We wondered that someone has left the keys there and were told that the locks actually work and the keys turn the locks. I said, that it looks like it has a hidden drawer somewhere and there were several! Chris was kind enough to show us and pressing a tiny piece there were two drawers coming out of the sides of the furniture like boing! and then there were a couple of others too. It was such a magical piece of art. I'm so happy to have seen it and the flower-tables too.



Prince Albert Memorial puistosta päin - from the park

The Luggage Ladyllä oli aivan mahtavia nahkatöitä todella monissa upeissa väreissä. Ihastelimme niiden pintaa, nahka tuntui pehmeältä ja ylelliseltä ja saimme kuulla hänen käyttävän hansikasnahkaa töissään. Kokonainen vuota käytetään varsin tarkkaan keskikohdan paksummista osista aina reunojen ohuisiin kohtiin joista kaikista saa tietyn tuotteen parhaiten. Pienistä paloista tulee sitten kukkaroita ja silmälasikoteloita (joissa oli tottakai lasit mukana, jotka sai otettua pois ja joissa oli linssit mukana).

The Luggage Lady had wonderful things made of vast rainbow of beautiful colours. We admired the luxurious softness of the leather and she told us she uses glove-leather for her pieces. The whole skin is used, thicker centrepart is suitable for sturdier pieces and the thinner sides for the more delicate pieces. Small scraps are used for small things like cases for coins and eye-glasses. They were just great, and there were of course glasses that can be removed with lenses and all.



Pollock's Toy Museum - kaksi nukkea, iloinen ja surullinen - two dolls, a happy one and a sad one


Pollock's Toy Museum

Taru huomasi James Carringtonin, joka oli vain käymässä festivaaleilla. Mietin hetken ja päätin olla juntti. Pyysin häneltä nimikirjoituksen festarien esitteeseen. Hän oli valtavan hurmaava ja ystävällinen, vaikka olin niin pöljä. Hän näytti aivan tähdeltä ja kyllähän hän sitä on nukkekotimaailmassa. Hänen nukkensa ovat minusta upeita ja kirjansa valtavan hyödyllinen opas nukkien tekoon. Silti vielä tärkeämpänä pidän sitä, että hän on ollut isossa roolissa avaamassa ilmaisua vahvempaan ja persoonallisempaan suuntaan. Oli älyttömän hienoa tavata hänet ja saada viesti muistoksi esitteeseeni. Voi minua onnen tyttöä!

Taru noticed James Carrington, who was just visiting the festival. I decided to be a bit silly and ask him for his autograph for my festival-brochure. He is such a charming person and he was very kind to me and looked like a star. I adore his dolls and his book about doll-making has been very helpful and informative to me. I find it even more important that he has played an important role in opening the expression in miniatures to stronger and more personal direction. it was a special moment for me to meet him in person and I have the kind note he wrote to remember it by. Lucky me!



Pollock's Toy Museum - toivomusluuhuonekaluja ja -nukkeja - Dolls and furniture made of wish-bones


V & A Museum of Childhood - nuken vehkeitä - Doll's stuff

Nyt jos etsimällä etsii puutteita festivaaleissa, niin huomasin, että en pitänyt esillä olevia nukkeja niin hienoina kuin olisin odottanut. Ehkä alan olla niin kovasti Tarun nukkien lumoissa, etten osaa katsoa objektiivisesti, mutta tosiaan miltei kaikkeen muuhun oli kovin helppo hurahtaa ja kaikesta innostua, mutta nukkeihin ei niinkään. Nukkien nukkeja sen sijaan oli toinen toistaan upeampia.

Now if I really think of things I was not thrilled about at the festival, it was the dolls. I think I expected them to be even better. I may be so in love with Taru's dolls that I might be a little partial in my judgement, but I found that it was so easy to be thrilled of many other things, but not the dolls. Doll's dolls were just marvelous on the other hand.



V & A Museum of Childhood

Festivaaleilla ei ollut ketään huovuttajaa. Eläimet olivat yleensä ottaen kovia, tosin yksi myyjä möi karvoitettuja malleja. Ainakin yksi oli tehnyt valtavan hienoja piipunrassieläimiä. Minäkin olen tehnyt niitä aikoja sitten, mutta aivan eri tyylisiä. Harkitsen hiljalleen, että pitäisikö ryhtyä nettikauppiaaksi ja haalimaan kansainvälistä asiakaskuntaa huopaotuksille. Vähän se on kyllä pelottava ajatus. Mun myyntitaidot on aika puutteelliset.

There were no felt-makers in the festival. Animals tended to be hard, although one seller sold furred animals. At least one had fine pipe-cleaner-animals. I've made these, but in a very different style. I'm slowly and quietly thinking of building a net-store and starting to try to sell internationally. It's a bit intimidating idea. My selling-skills are not that good.



V & A Museum of Childhood


Hanna ja jätski, oli parempaa kuin muistin vuosien takaa. Koru on Mostly Artilta - Me and an ice-cream that was better than I remembered. The scarabee-pendant is from Mostly Art.


V & A Museum of Childhood


V & A Museum of Childhood


Iso puu pikkuisessa puistonsuikaleessa - A big tree in a small park by the river Thames


V & A Museum of Childhood


V & A Museum of Childhood


Antiikkikaupan ikkuna Kensingtonissa - Window of an antique store in Kensington


V & A Museum of Childhood

7 comments:

Minri said...

Voi kiitos Hanna kun jaat messumatkan meidän kaikkien kanssa! Melkein kuin olisin itse ollut paikalla. :D
Ehkä sitten ensi vuonna minäkin...

Liberty Biberty said...

Hanna, Thank you for that little tour of places that I may not get to visit until I am a VERY old lady! And thank you for taking the time to write in English, I really appreciate it!
Mercedes

Millimari said...

Joskus kannattaa olla "juntti".. eihän tuo nyt niin paha juttu ollut! Olet saanut hyviä kuvia M of Childhoodista - omani eivät ollet onnistuneita.

Mostly Art said...

Everything is so wonderful! Thank you so much for your writing and pictures, it's like traveling along with you, to places I may never get to see myself. I just love that you have done this for all of us to enjoy too! ♥

I also would like to thank you for writing in English. I have used the translater some, but it is so easy to just read this way.

Joyce

Mostly Art said...

I got so excited about these new posts, that I forgot I had planned to tag you :)

Check out my blog for more information. It's ok if you don't have time to do anything with this. You're life is a little busy right now!

Celidonia said...

Thank you, Hanna!! I'm very happy I've known you! :o)

somebody said...

酒店經紀人,菲梵酒店經紀,酒店經紀,禮服酒店上班,酒店小姐,便服酒店經紀,酒店打工,酒店寒假打工,酒店經紀,酒店經紀,專業酒店經紀,合法酒店經紀,酒店暑假打工,酒店兼職,便服酒店工作,酒店打工經紀,制服酒店經紀,專業酒店經紀,合法酒店經紀,酒店暑假打工,酒店兼職,便服酒店工作,酒店打工,酒店經紀,制服酒店經紀,酒店經紀