Monday, February 22, 2016

Juhlanäyttely osa 2. Kerrostalot - Anniversary exhibition part 2.

Minä tutkin tarkasti joka asunnon, eli anteeksi, jos jouduitte avajaisissa jonottamaan. :) Talojen jalustoihin on kiinnitetty pienet fikkarit, jotta voi valaista kaukaisimmatkin nurkat esille.
 Toinen iso kokonaisuus näyttelyssä on kerrostaloalue. Tämä on nopean toiminnan, ideaan tarttumisen ja uskaliaan ja ahkeran toteutuksen riemuvoitto. Anna Wegelius sai idean näyttelyyn tulevasta kerrostalosta, jossa jokainen asunto olisi eri tekijän käsistä marraskuussa 2014. Anna suunnitteli taloon tulevan kaksion pohjapiirroksen ja Johanna Halonen yksiön. Jutta Lindblom suunnitteli ja toteutti kylpyhuoneiden kalusteaihiot. Anna suunnitteli porraskäytävän ja talon kuorirakenteen. Keväällä 2015 yhdistyksen jäsenet saivat tilata asunnon sillä edellytyksellä, että sisustus valmistuisi näyttelyyn. Suosio oli huimaa ja lopulta taloja rakennettiin kolme. Ne ovat vaikuttava näky Verkarannan isossa tilassa. Tässä kirjoituksessa on muutama välähdys kerrostalojen elämään.

The other big part of the exhibition are three six-storey apartment buildings, where each apartment is decorated by a different maker. Anna Wegelius got the idea in November 2014, so it has been very very quick execution for a project this size. The buildings are just amazing. Here are just a couple of glimpses of the buildings.


Voi miten kaunis saunan ovi.


Jaahas, siellä saunotaan, ei häiritä enempää. Pukuhuoneessa odottavat kylpytakit.

Anna Wegelius
 Martta ja Aarne olohuoneessaan.

Anna Wegelius
 Olohuoneen toisella laidalla on useampikin keskeneräinen projekti menossa.

Anna Wegelius
Martan ja Aarnen keittiö

Anna Wegelius

...ja vihreäsävyinen makuuhuone

Maija Salo
 Vladimir on saanut Aukustista vieraan. Pöytä notkuu blinitarjoilun runsaudesta. Tämän asunnon toisella puolella oli seinällä Suvijuhlien juliste. Ihan sydämessä läikähti, että se oli Vladimirille tärkeä tapahtuma ja minullekin se oli ja voi miten tämä pienten maailmojen kanssa puuhaaminen yhdistää ja luo upeita elämyksiä meille onnellisille. :)

Aino Joensuu
 Olgan ja Alexin keittiö. Tässä kuvassa asunto on vielä asettelultaan kesken. Menkäähän katsomaan näyttelyyn, kuka vielä puuttuu kuvasta. :)

Aino Joensuu
Tästä olohuoneestakin puuttuvat vielä juhlavieraat, vai ovatkohan kaikki keittiössä juuri nyt. Huomaathan miten matolle on läikkynyt punaviiniä ja sitä yritetään imeyttää suolaan. 

Leeni Wegelius
Tässä yksiössä sairastetaan kovaa flunssaa. Takkuinen pää pilkistää juuri ja juuri vällyjen alta sängystä. Sohvallakin on levätty. Parane pian!

Leeni Wegelius
 Yksiön keittiö

Anne Vesterholm, nuket:Taru Astikainen
 Kaarina ja Impi tuttuna vieraanaan Aulis


Anne Vesterholm
 Kaarinan ja Impin tunnelmallinen kylpyhuone.

Eeva Vaurio
 Poikamiehen keittiö. Täällä sisustus on selvästi lähellä sydäntä, kaikki on niin tyylikästä.

Eeva Vaurio
 Asunto on huoliteltu kylpyhuonetta myöten.

Johanna Halonen
Kadehdin tämän rouvan vihreää peukaloa. Katsokaa miten upea viherkasvi hänellä onkaan!

Aila Latva-Karjanmaa
Tässä tunnelmallisessa asunnossa oli aivan loistavia oivalluksia eri kalusteiden ja tarvikkeiden tekemiseen.

Päivi Vento
Kurkistimme ravintola Padan ikkunoista sisään. Voi miten vilkas ilta ja niin tunnelmallista. 
Näyttelyssä kannattaa kyykistyä ulottuakseen katsomaan alimpiinkin kerroksiin. Siellä on talojen omia tiloja pesutuvasta saunaan ja liiketiloja hautaustoimistosta eläinkauppaan sekä ainakin korupaja. Upeita töitä nämäkin.

Minna Lievonen
Tässä kylpyhuoneessa kuivuvat hurmaavat sukkikset herättivät ihastusta laajalti.

Teija Hämälä
Tässä asunnossa asui eläköitynyt käsityön opettaja ja sen huomaa. Asunnossa oli aivan käsittämättömän taitavasti toteutettuja yksityiskohtia.


Pieniä teknisiä ongelmia ratkottiin vielä näyttelypäivänäkin ja saatiin kaatuneet lavuaarit ojennukseen. Kuvassa työskentelevät Susanna Tunturi-Anttila, Anna Wegelius ja Aino Joensuu, joka toimi näyttelyn järjestelyjen koordinaattorina. Suurkiitos hänellekin!



Tämä kuva on ruma, tässä vasta valmistellaan kerrostaloja, mutta tästä hahmottaa, miten isoja rakennukset ovat ja miten monta asuntoa niistä löytyy. Kannattaa varata aikaa näiden katsomiseen ja ottaa taukoja välillä. Upea juttu on se, että asunnot on tarkoitus valokuvata jossain vaiheessa huolellisesti. Olisi ihanaa lukea ihan jokaisesta ja tallettaa hyvät kuvat kaikista talteen, vaikkapa juttusarjana yhdistyksen lehdessä. Toisaalta koko näyttelystä saisi upean, laajan julkaisun, jos siihen vain resurssit riittävät. 

Kiitos Anna ja kaikki tekijät! Oli ihan mielettömän hienoa päästä kurkistamaan teidän koteihinne.

10 comments:

Aino said...

Johanna (ei Jutta) Halonen on sekä yksiön suunnittelija että tuon viherpeukalo-leidin asunnon tekijä. :) Ja upeat käsityöt oli loihtinut Teija Hämälä. Se pannumyssykin, oioioi... <3

Maria said...

Oi, ihania kuvia! Sukkahousuvessa on Minna Lievosen.

Unknown said...

Sukkikset roikkuivat minu rakentamassani kylppärissä, Saanan asunnossa :D
Ne olivat viimeinen lisäys asuntoon :P

Sirkka Ulkuniemi said...

Kiitos, että olet napsinut ihanat näytelykuvat. Hienoa päästä näyttelyyn mukaan näiden kuvien myötä. :) Kyllä näyttelyn pystytys on vaatinut valtavasti koko porukalta työtä. Hieno voimainponnistus.
P.S. Huomasin silkkiset miniatyyrikukkasi Strömsö-ohjelmassa.

Paivinblogi said...

Ellen ole ihan väärässä, nuo sukkikset on Lievosen Minnan tekemässä Saanan kylppärissä.

hannajaleijona said...

Kiitos kovasti avusta! Nyt saan korjattua nimet. Olen kyllä niin häsly! Anna kyllä kertoi minulle, että Johanna Halonen on kyseessä, mutta niin vaan meni Jutat ja Johannat täällä päässä sekaisin. Huh huh! :)

SusannaT said...

Miten mä olen joka kuvassa takapuoli esillä?? :P
Nauraa itsekseen täällä...

SusannaT said...

Mutta siis kiva kun otit kuvia tuostakin operaatiosta!

hannajaleijona said...

No mut Suski, pöydällähän sä istut melkein joka kuvassa. Ei siinä takapuoli näy. :) Te olitte niin kauniita kukkaisia tuon talon edessä, että halusin tilanteen talteen.

maximex said...

Mainiota, mainiota, kun muutakaan ei osaa sanoa, sanat loppuvat
Mutta hyvät naiset, tällä menolla rakennusliiketoimintanne
uhkaa pian karata yhä suureneviin mittasuhteisiin
Herttanen oli tämä kiikkustuolissa istuskeleva mummeli, mutta ehkä
eniten meikäläistä sykähdytti eläköityneen käsityön opettajan huoneisto.
Kenties se johtuu siitä, että posti toi tiistaina pienen vihreän kortin..