Wednesday, April 11, 2018

Kevättempaus - Spring gathering


Fridaa harmittaa. Toriaukea on täynnä ihmisiä, jotka hidastavat kulkua. Gustave-koira ja autonkuljettaja ovat karkuteillä.


Ulos on tuotu pöytiä ja tuoleja ihmisten istua alas juttelemaan.
Kevättempaus on tuonut vilinää joka puolelle.


Kauppakylästä on tullut vaikka kuinka monta tuttua, verestämään muistoja ja suunnittelemaan kesän tapaamisia. James yrittää päästä kyläilemään ja tekemään ostoja antiikkiliikkeeseensä.




Peppikin tuli ja harkitsee liittymistä sirkukseen.


Ben lähti mukaan kiireellä, esiintymismeikit vielä kasvoillaan, mutta nyt ei ole esiintymisen aika. Vasta suunnitellaan tulevaa.


Pihoilla puhellaan ja pohditaan. Onko autoja tarpeeksi? Mistä saadaan lisää koulutettuja hevosia? Riittävätkö teltan mitat?


Taloissa käydään katsomassa nurkat ja juomassa kahvit. Ulla näyttää niin kauniilta ja onnelliselta meillä. Suutaria ei ole näkynyt sitten aamun.


Onneksi mies kuitenkin löytyi ennen kotiinlähtöä. Oli vain vähän lepäämässä rannalla, rantamajan suojassa.



Sisällä rantamajassa oli kaikki valmiina. Tila oli vuokrattu pienelle seurueelle pariksi viikoksi, mutta vielä sinne ehti kurkistaa ennen vuokralaisten saapumista.


Olipa porukkaa, vilinää ja eloa! Kiitos Erja, Anne ja Susanna hauskasta päivästä!

I had a lovely saturday! Erja, Anne and Susanna came to play. Thank you so much, dear friends!


6 comments:

Saila said...

Rantamajassa on ylisöpö koristetyyny! ♥

shannonc60 said...

Looks like you all had a very busy day!

Daydreamer said...

Everybody has So Much Fun at your gatherings!!! I am so glad they all brought their little people too! The pictures are Great and very inspiring!!!

elizabeth s said...

It appears that your doll community has enjoyed their outings too!

Giac said...

Hei Hanna,
Toivon, että olisin voinut olla puolueessa ... mini-ihmiset näyttävät nauttivan ihanasta ajasta.
Iso hali
Giac

Oscar Fernandez said...



This is lovely. keep it up