Wednesday, November 4, 2020

Villa Sidonian syystunnelmia

 Elämme jännittäviä hetkiä. Yhdysvaltain vaalit ovat ääntenlaskuvaiheessa.

Ajatellaan siis ihan jotain muuta. Villa Sidonia, 1920-luvulta peräisin oleva nukkekoti, on ollut minulla nyt kaksi vuotta. Talo alkaa olla tuttu ja luulen tietäväni millaisia muutoksia siihen teen. Korjaukset teen niin, että muutetut pinnat saa tarvittaessa kuorittua alkuperäisten päältä pois.

Kokokuvassa näkyy talon edessä oleva piha-aukio. Katon takalape ja toinen aukeava sivuseinä ovat vielä irrallaan.

Talo on minusta ihana juuri tälläisenäkin. Laitan siis talteen kuvia siitä, miltä nyt näyttää. 

Pihan tunnelmaa lähempää. Täällä ei juuri haravoida.

Talossa on aika pysähtynyt tunnelma. Marraskuun pimeydessä on hiljaista eikä ullakkokerroksen vierashuoneita ole edelleenkään kunnostettu. Frida suunnittelee juhlia, kuten aina, mutta valmistelut edistyvät hitaasti.

Eteishalli ja rappu. Oikealta pääsee aamiaishuoneeseen, vasemmalta keittiöön, takavasemmalta kuistille ja takaa rappujen alaiseen mysteerihuoneeseen.

Keittiö on pikkuruinen, mutta katto on korkealla. Tänne on tulossa jonkinlaisia hyllyjä kaikelle tarpeelliselle. Nuket on tehnyt Taru Astikainen.


Exciting times! We are waiting for the results of the U.S. election. Let's think of something else.

Yläkerrassa vasemmalla asuu talon emäntä ja perijä, Frida, tässä motkottamassa Claralle, miten hitaasti asiat tässä kylässä etenevät. Fridan on tehnyt Taru Astikainen ja Claran Julie Campbell.

Fridan hyllyssä on monia aarteita. Hepan pää on alkujaan rintaneula, lintuhäkki on Saara Vallinevan tekemä, lasipurkissa on oikeita lasisia marmorikuulia ja alahyllyn vanerisalkku on Maria Malmströmin tekemä. Tänne on tulossa paljon lisää ja hyllyn ympärille lisää kasveja. Meidän Frida pitää kaktuksista ja mehikasveista.

Heli Snickerin kukkapäydällä on monen eri tekijän kaktuksia. Lipasto on Christian Lundkvistilta ja häkki Saara Vallinevalta. Maton on pistellyt Heleena Uotila.


I've had Villa Sidonia, a doll's house from 1920s, for two years now. I kind of know where to start with the renovations. They will be made in a way that all changes can be taken off the original surfaces. I really like the house as it is and wanted to take photos of how it is just now.

Yläkerran rappukäytävän tapettiin ovat joskun pienet kädet piirrelleet. Claran nukketeatteria säilytetään Fridan ovella. Lipastoa vastapäätä on iso kirjahylly, joka on vielä täyttämättä. Tänne kaivataan paljon, paljon tauluja.

Yläkerrassa oikealla on ruusuhuone, jonne on sisustettu sänky, mutta asukas ei ole vielä varmistunut. Nuket on tehnyt Taru Astikainen ja lipaston olen tilannut vuosia sitten Yhdysvalloista, mutta tekijän nimeä en muista. Matto oli ennen käsilaukku, tässä nurja puoli päälläpäin. Näin matto on sopivan vanhan näköinen.

Ruusuhuone on aamiaishuoneen yläpuolella.

Everything feels quiet in the darkness of november. The attic rooms are still to be made, so no guests so far. Frida is planning a party as usual, but the preparations are going slowly.

Aamiaishuoneen yksityiskohtia

Kiitos käynnistä! Pihalla on vielä muutama kurpitsa Halloweenia/Kekriä/Samhainia juhlistamassa. Nukke on Julie Campbellin tekemä.



5 comments:

Eila H. said...

Aivan mahdottoman ihana huusholli! Ihailen sinun mielikuvitustasi, joka tuottaa tuollaista estottoman hersyvää tulosta. Tänä ankeana päivänä Villa Sidonia oli parasta lääkettä hiipivään alakuloon.Kiitos Hanna!

Riitta said...

Villa Sidonia on aivan ihana. Ihailen kykyäsi yhdistää ainutlaatuisia esineitä värikkäiksi sisustuksiksi. Nyt näkyvissä olevat vanhat tapetit ovat hienoja, varmasti on pitänyt miettiä tarkkaan mitä haluaa/tarvitsee muuttaa. Piha on myös hurmaava valoineen kaikkineen.

PILAR6373 said...

Villa Sidonia es una casa preciosa! Y estoy segura que los cambios que le vayas a hacer sólo podrán mejorarla!
Besos.

Xandra Dekker said...

Prachtig huis vol met mooie details en poppen.

Joyce said...

Everything is so magical and wonderful here! I have not come to see your miniature world for quite a while and am delighted all over again seeing how much love and attention you give to everything you do.