Monday, December 8, 2008

Kahdeksas joulukuuta


Kati oli piilottanut kahdeksanteen pakettiin kaksi kalenteria ensi vuodelle. Aava sai omaan nukkekotiinsa toisen, joka piti ehdottomasti laittaa joulukuun kohdalle. Paketissa oli lisäksi kauniita lautasia. Ne ovat oikeasti pahvisia, mutta noihin ajattelin laittaa kuviointia ja tehdä niistä jo aika kuluneita, mutta arvonsatuntevia antiikkilautasia. Muoto on siihen juuri omiaan.

Nasulta sain jännittäviä klipsejä, joita jo ihailinkin Tiinan kalenterissa. Mahtavaa, että minullekin tuli tälläiset. Noiden klipsien paketeissa on vielä suikaleet hienoa koristelasia ja läpinäkyvä kupu jotain varten...

Tiinan kalenterista tuli tänään aivan mahtavia laattoja. Ne olivat tuossa verkossa kiinni, mutta meillä alkoi heti laattaleikki, kun irrottelin ne ja mietin, millaista lattiakuviota noista saisi... Verkosta voi tulla hyvää häkkimateriaalia.

Saturday, December 6, 2008

Kuudes ja seitsemäs luukku

Joulukuu tuntuu olevan yltäkylläisyyden aikaa minulle...


Itsenäisyyspäivän kunniaksi Nasu oli laittanut pakettiin sinisen ja valkoisen ohuenohuen kynttilän. Noista saa joka ikkunalle kynttiläparin. Lisäksi paketissa oli iso paketti mainiota kuultopaperia, joka on taas todella monikäyttöistä materiaalia. Tuosta saisi kauniita japanilaisen oloisia lampunvarjostimia ja tilanjakajia ihan kirjansidonta- ja korttiaskartelukäytön lisäksi. Siis minikirjansidonnan ja minikorttiaskartelun ;o).

Tiinan paketissa oli iso valikoima karkki- ja muita papereita. Tosi hyviä pintoja ja värejä ja kuvioita. Kaipa se karkkikauppaboksi on joskus tehtävä, kun näistä saisi sinnekin kätevästi täytettä. Karkkikauppa on ollut mun lapsuudessa sellaisten yltäkylläisten unien sijoituspaikka, joten sellainen boksi olisi aika mainio.

Kati oli löytänyt upeita filigraaneja, koristeellisia nupeja (ovatkohan verhoilijoiden käyttämiä?) ja metalliosia, jotka saavat sormet syyhyämään. Nyt on parikin kohdetta, joihin pitää pykätä kristallikruunuja ja muita kattokrumeluurilamppuja, joten tälläiset tulevat tarpeeseen. Nuo kaartuvat filigraanit houkuttavat myös päähineiden tekoon. Katellaan.



Nasu oli käärinyt pakettiinsa aivan sileän, ohuen kiven. Tästä saisi kynnyslaatan mainiosti, mutta minua alkoi houkuttaa myös pienen pihapöydän tekeminen. Olisi aika päheetä, kun pihalla olisi kivipöytä kivi- tai sementtijalalla tai -jaloilla, joissa olisi kovasti sammalta...

Tiina oli kasannut pakettiin yhtä mieliasiaani, eli simpukankuoria. Nämä ovat jo yksittäisinä esineinä niin kauniita, voisin laittaa Pirttiin yhden lasipurkin, jossa olisi näitä ihan vaan esillä katsottavana. Monikäyttöisiä ovat myös, mielessä on siintänyt esimerkiksi teatterin tyttöjen pukuhuoneen suihkunurkkaus, jonka seinät olisivat kauttaaltaan simpukankuorten peitossa. Ikään kuin varsin orgaaninen laatoitus...

Katin paketissa oli herkkuja, upeasti tehtyjä lakritsitankoja ja pikkuruinen suklaalevy Hersheyn suklaata, joka on niin aidon oloinen, että se tuoksuukin suklaalle! En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista. Onkohan tarttunut tekijän (tai tuoksuttelijan) sormista...

Friday, December 5, 2008

Tukholman prinsessa



Tukholmassa, kuninkaan linnassa on mainio osa, varuskammari, jossa on näytteillä vaatteita, leluja, sotasopia niin hevosille kuin ihmisillekin, vaunuja ja ennen muuta huone, jossa saa pukeutua prinsessaksi ja harjoitella kaikenlaista tarpeellista, kuten valtaistuimella istumista ja suorana kävelemistä hernepussi pään päällä. Vaunuissa saa myös kiipeillä. Ainoa puute on se, että pukujen kokovalikoima on pieniä ihmisiä suosiva...

Pirtin tilannetta

Pirtti on siis ensimmäinen nukkekotini, itse ilman suunnitelmaa paperimassasta puurunkoon viritelty mökki, jonne tulee asumaan meidän perhe nukkeina. Aloitin mökin keväällä -07 ja nyt se odottaa viimeisiä virityksiä, kuten parvekkeen ovea, hellaa, vessan oviverhoa tai tilanjakajaa, jääkaappia, astiakaappeja tai avohyllyjä ja kaikenlaista pientä, sohvaa ja sellaista.


Olohuone on tämännäköinen osittaisessa joulukoristelussa. Siivous taitaa vielä olla vähän vaiheessa. Mikä ei kuulu joukkoon? Tässä kuvassa on vielä kukassa olevia pelargonioita, jotka eivät ihan tähän vuodenaikaan kuulu...


Tämä ihanuus on aivan uusi. Tukholmassa minulla oli tilaisuus tutustua Cilla Hallbertin Minstin verstaaseen ja sieltä tarttui mukaan tämä aivan ihana lipasto.


Keittiöön muutti tuon valkoisen lipaston tieltä Lidlin kaapista tuunattu sininen astiakaappi. Keittiö on huoneista eniten vaiheessa, mutta eiköhän tuolla jonkinlaista joulua vietä sitten kun paikat saa hiljalleen kuntoon. Talossa on vielä kylppäri, eteinen ja makuuhuone. Harkinnassa on isohko piha-alusta, joka mahdollistaisi saunan, "kellarin" ja puuliiterin talon takapuolelle, joka on yhtä lailla laitettu, kuin muutkin syrjät. Sähköjä pähkäilen myös...

Neljäs ja viides joulukuuta

Minua odotti kotona kokonaista kuusi pientä pakettia. Aivan ihanaa. Vähän joutui kärsivällisyys koetukselle, kun annan Aavan aina avata paketit ja kaikkia katsotaan ensin rauhassa, ennen kuin avataan seuraava. Näin lapsi opettaa aikuista. Aavan kalenteri oli matkassa mukana, mutta suklaakalenteriaarre häntäkin sentään kotona odotteli.

Tiinan kalenterin neljännessä luukussa oli tuota kauniin keltaista lastumateriaalia, oikein inspiroivaa. Viidennestä paketista löytyi sileäksi hiottuja kiviä, ihania!

Nasun kalenterin neljännessä luukussa oli ohuenohuita sahanteriä. Luulen, että teatterin lavasteverstaaseen saadaan aivan oikeita sahoja... Nuo ovat kaiketi kuviosahaan sopivia ja minulla on se työkalu vielä kesyttämättä. Jotakin pientä olen yrittänyt sahailla, mutta aikamoista nyhertämistä se käsipelillä on. Viidennessä paketissa oli mielenkiintoinen metallijutska. Se ainakin ensimmäiseksi pyrkii päästä teatterin näyttämön kattoon sellaiseksi jutuksi, josta voi roikkua lavaste-elementtejä. Saapa nähdä mihin se vielä päätyy.

Katriinan neljäs luukku kätki sisäänsä ihanan sydänkakun, jonka päällä on omenaa, appelsiinia ja sanokaahan, mikä tuon pilkullisen, pinkkikuorisen hedelmän nimi olikaan... papukaija tulee sanana mieleen... Viidennessä paketissa oli puolestaan kaunis pieni tarjotin-alusta. Todella kaunis koristeleikkaus reunassa ja väritys juuri tuollaista kaunista vanhaa metallia.

Kiitos taas!

Tuesday, December 2, 2008

Kolmas luukku

Joulukuu on minikuukausista parhain, mutta täytyy sanoa, että nyt muu elämä meinaa vähän haitata harrastamista. Täytyisi ehtiä notkua huippuunsa vilkastuneessa netissä ja tehdä kaikkea pientä uusista aarteista...


Voiko olla mitään näin söpöä? Katin paketista löytyi kolme aivan mahtavaa maatuskanukkea takarivissä. Kuvasin saman tien minun ja Aavan yhteisen maatuskakokoelman kokonaisuudessaan. Nämä ovat mininä aivan vastustamattomia. Aava pyysi ja sai näistä uusista sinisen ja hänelle kuuluu myös edessä oleva punainen.


Nasun paketista tuli metallinen osa, en kylläkään tiedä mikä tämä oikeasti on. Mininä asia on aivan selkeä. Tämä on miekka teatteriin. Siihen täytyy vain veistää kahva ja ehkä askarrella-paskarrella tuppi. Tämä on ihana löytö. Saavat vaan olla vähän varuillaan näyttämöllä tämän kanssa, kun tämä on aika terävä.


Tiinan paketti rahisi mukavasti. Sisältä löytyi kultahiekkaa. Kuva on suurennos ja väri on vähän vääristynyt, mutta siitä saa käsityksen mistä on kyse. Tätä voisi käyttää vaikka akvaariohiekkana, hiekkalaatikkoon tämä on aivan liian hienoa. Aava ehdotti, että se voisi olla nukkekodin kissanhiekkaa ja totesin vaan, että ei käy. Meillä on kissan vessassa puupellettejä, mininäkin sitten joskus, jos teen Pirtin Otsolle vessankin.

Nyt tulee parin päivän nettitauko minulle, mutta sitten taas palaillaan...

Kirjaostoksilla


Kävin vähän joululahjaostoksilla itselleni Ranskassa. Paikallisesta amatsoonista löysin tuon Maison-kirjan ja siitä vierestä saivat mukaan tarttumaan tuon Magnificentin myös. Siitä olen ollut tietoinen jo jonkin aikaa, mutta se ei vaan ole missään tullut vastaan. Ihan älyttömän nopea toimitus näissä oli. Tänään ne tuotiin kotiin, kun viime viikon lopulla tilasin, olikohan torstai-ilta kyseessä. Nämä arviot kirjoista on ihan perstuntumamutua ekojen selailujen perusteella. Tässä kun saa viettää tovin jos toisenkin koneen äärellä odotellessa, että lataako ohjelma kuvaa vaiko sitten ei...


Tämä aukeama on Christine-Léa Frisonin kirjasta Le grand livre de la maison miniature. Créer et décorer une maison piéce par piéce. Tämä kirja on yksinkertaisesti uskomaton. Tämä on oikea hurraa-huuto ajattelumallille, jonka mukaan kaiken voi tehdä itse. Tämä on lisäksi ehkä kaunein nukkekotikirja johon olen törmännyt. Tyyli on ranskalaisen rikas ja koristeellinen, patinoitunut ja naisellinen, materiaalien käyttö moninaista kankaiden koko kirjosta puuhun, kiveen ja ruostuneeseen metalliin. Huh, miten voi olla ihana kirja. Lisäksi kaikkeen annetaan seikkaperäiset ohjeet. Mä luulen, että tämä kirja kulkee mukanani kaikkialle seuraavan vuoden... vähintään.


Tässä aukeama Kevin Mulvanyn ja Susie Rogersin kirjasta Magnificent Miniatures. Inspiration and Technique for Grand Houses on a Small Scale. Huomaan, että tämän kaksikon täydellinen tyyli ylittää jonkun rajan minun makunystyröissäni. Tämä ei ole enää niin viehättävää, vaikka aivan mielettömän taidokasta ja yksityiskohtaista ja moitteetonta onkin. Talot ovat varmaan luonnossa uskomattomia, mutta kuvina voisi yhtä hyvin katsoa kuvia oikeista kohteista. Siksi noissa kuvissa varmaan onkin usein käytetty jotain 1:1 esinettä, teekuppia, kananmunaa, hedelmiä tai kukkia, jotta mittakaava hahmottuisi ja ihmiset oikeasti uskoisivat, että miniatyyreistä on nyt kysymys. Kaksikko esittelee kirjassa lähinnä tarkkoja kopioita esim. Buckinghamin palatsista ja muista yrstikkäistä kohteista. Tulee olemaan kiehtovaa lukea heidän käyttämistään työtavoista ja tekniikoista. Ihana kirja yhtä kaikki.


Mainostaisin samalla vielä Eija Sirjosen kirjaa Hienoimmat nukkekotini Jarinkulman baarista Tsaarinajan huoneeseen (Nemon kustantama). Sain ostaa sen Nukke- ja nallemarkkinoilta 23.11. ja siitä asti kirja on ollut iltalukemistonani. Aivan ihana! Kuvat ovat valtavan upeita ja tekstit johdattelevat nukkekotien taustoihin ja siihen, miten nukkekodit tuppaavat kietoutumaan tekijänsä elämään monin säikein. Eijankin kirja on mielettömän kaunis ja antaa uskoa siihen, että unelmat voivat toteutua. Kiitos Eija mahtavasta kirjasta!