Thursday, January 21, 2010
Nimetön kahvilan emäntä
Tälle nukelle on ollut tarjolla monenmoista roolia, mutta tänään asiat loksahtivat paikoilleen. Hän sai vähän villimmän tukkamallin, ikioman hameensa ja hänestä tulee kahvilan emäntä. Kasvonpiirteet tuovat mieleeni isäni äidin ja epäilen, että vähän tuohon suuntaan minunkin naamavärkkini on muuttumassa. Nuo taannoiset väripyörittelyt liittyvät tähän asiaan myös, kerroitte muuten todella mielenkiintoisia väriyhdistelmiä, kiitos niistä. Värien nimetkin ovat niin herkullisia... mutta asiaan.
Elina-tyttö sai tänään uuden mekon ja irtohihat (selästä kiinni oleva yhtenäinen hiha + selkäkappalepötkö), jotta kokopaita ei turhaan tekisi nukesta kömpelöä.
Pöydällä on Susannan (Little bits of goodness) upeaakin upeampi hiekkalinna, joka odottelee paikkaansa vielä. Pakko pitää kesätunnelmää yllä, kun ulkona on -18... Emännän käsissä on tänään Cindyltä (Snowfern) saapuneita aarteita, muffinssivuokia ja aivan hillitön karkkipussi. Siellä on sisällä pikkuruisia appelsiinikarkkeja, kukin omaan sellofaaniinsa kierrettynä ja siis semmoista mallia, jossa näkyy hedelmän poikkileikkaus. Elinan käsissä oleva upea kakku on Carolin (Blue Kitty Miniatures) tekemä.
I've been thinking of many roles for this doll, but now it all just clicked. She got a bit wilder hairstyle than the original, the skirt she likes and she is going to have a super feminine cafe. She does not have a name yet, but I like her so much. Something about her face reminds me of my father's mother and I believe my face will slowly change to that direction too. The colour combinations I asked you about a while ago have also to do with this project. Thanks for telling me about your favorites, even the names of the colours sound delicious.... but back to the point.
Emily got a new dress and false-sleeves, like a tube of sleeves with a back-piece, this way the layers of fabric do not make the doll look bulky.
On the table there's Susanna's (Little bits of goodness) amazing sand-castle. I have to keep the summer in mind, it's 0 Fahrenheit or -18 Celsius outside... The cafe mistress holds some new treasures from Cindy (Snowfern). There are some tiny cupcake casings (I love these) and a bag of candies. There are the most pretty little orange-candies individually wrapped in the bag and each has the most perfect pattern of cut orange on them. I used to love candies like these as a kid. Emily holds an amazing cake by Carol (Blue Kitty Miniatures).
Koskapa edessä on muffinssimassailu, niin pitihän tekstuureja vähän ensin tutkia. Aava pääsi kuorrutusmestariksi ja hyviä ovat.
Kertokaa muuten, jos lukemista häiritsevät linkit eri tekijöiden sivuille ja kauppoihin. Tykkään laittaa niitä esille, koska olen niin kovin täpinöissäni kaikista ihanista esineistä, joita olen itselleni kerryttänyt ja niitä on mukava käyttää kuvissa mukana aina ajoittain.
Because I need to make tiny cupcakes for the cafe now that I have plenty of casings, I needed to study the textures. Aava loved icing them and they do taste yummy!
Do tell me if it bothers the reading to have all the links to pages of the makers of the things I use on the photos. I like to show the makers of my collection I love so much and I like to have them on the photos now and then.
Wednesday, January 20, 2010
50-luvun kotirouvan suklaahetki
Tästä kietaisumekosta piti tulla jotain aivan muuta, mutta tämmöinen tuli sitten lopulta. Kuvauksessa mukana Katin matto romukalenterista (tuo on oikea herkku!), Rayn (Minibuilder) tekemä aivan ihana soffapöytä, jonka lasin alle voi sommitella sisustuksen mukaisen näkymän, Joycen (Mostly Art) maljakko, minä tein kukat ja Stephanien (Petit Plat) suklaarasia, joka on sekin aivan tajuton. Tuo maljakko oli yksi Jaanan suosikeista Joycen kaupassa.
This wrap-around dress turned out way different from what I expected, but it's ok. There's Kati's delicious rug from the christmas calender swap, Ray's (Minibuilder) coffee-table, that has a glass top and a drawer to fill according to your decorating needs (I think it is just wonderful), Joyce's (Mostly Art) vase with my flowers, this was one of Jaana's favourite vases from Joyce and then there's Stephanie's (Petit Plat) unbelievable box of chocolates. I think my 50s-housewife-wanna-be likes it here...
Kolttuja - Dresses
Otin Katilta saamani upeat kankaat käyttöön ja ompelin mekon ja hameen nukeille. Mun katraassa riittää vaatettamista. Tuollainen kahden sauman mekko on älyttömän yksinkertainen tehdä ja siitä saa aika monen näköisen eri kankailla, poimutuksilla ja muulla muokkauksella. Tuo mekko lähti jonkinsorttisen halatti-kotimekon ajatuksella, mutta siitä tulikin ihan fiini retroviritys. Punaruutuhame vie taas ajatukset johonkin kansanromanttiseen. Villatakki on Gunvorin taitavista käsistä.
I looked at some wonderful fabrics Kati gave me last summer and sew a dress and a skirt. This dress is the simplest pattern and very adjustable to different styles with fabric choise, length, belts and other things. The skirt is really simple too, but I like how it turned out. The gardigan is made by Gunvor.
Lena asked about my gorgeous dolls. They are porcelain dolls designed and made by Taru Astikainen. She sells her work at some fairs in Finland and occationally from her blog. I just love her dolls, somehow they suit my miniature world so well. They are very detailed and fine and still it is possible to use them in very different settings, periods and styles.
Tuesday, January 19, 2010
Ruokajuttuja - Food stuff
Minä olen loppuvuodesta käynyt sen verran miniostoksilla, että nyt on kielto päällä... Pitää aina välillä vähän taloutta turvata. Netti on aavistuksen liian helppo kauppapaikka tämmöiselle innostuvalle ihmiselle ;o). Ihania juttuja olen kyllä onnistunut haalimaan maailmalta.
I've been minishopping a tad much lately and had to ban myself from any more purchases for a while... Internet is a bit too easy place for shopping for a person like me ;o). I've received some wonderful things from around the world.
Tässä on Jocelynin (AiClay) tekemät lohisushit Joycen (Mostly Art) setin kanssa. Aivan täydellistä. Minä ajattelin vähän tekeväni itse semmoisia rullasusheja, mutta nousi rima aika korkealle näiden myötä.
Here is Jocelyn's (AiClay) sushi on Joyce's (Mostly Art) plate. Just perfect. I was thinking of making these rolled sushi myself, but we'll see. My work will look like crap next to Jocelyn's amazing miniatures, I'm afraid.
Kaivelin esille marja- ja hedelmäpiiraskokoelmani ja onhan noita. Koirateatteriin on tulossa pitsikahvila, mielellään lasihuoneeseen talon katolle. Isompikokoiset piiraat ovat Susannan taitavista käsistä, alemman tason lasijalalla on Stephanien (Petit Plat) luomus, ylemmän tason pienillä keramiikkaastioilla, jotka muuten ovat Tiinan upeita astioita ovat Jocelynin (AiClay) pikkupiiraat. Edessä on vielä Carolin (Blue Kitty) kirsikkapiirakka. On siinä ihmettelemistä minulla ja tulevaisuudessa teatterivierailla.
I digged out my collection of fruit and berry tarts and took a picture. I'm planning a cafe for the dog theatre. The larger tarts are Susanna's creations, tart on the glass pedestal is by Stephanie (Petit Plat), small tarts on Tiina's ceramic dishes are by Jocelyn (Aiclay) and the cherry-pie at the front is by Carol (Blue Kitty). Amazing pieces all around.
I've been minishopping a tad much lately and had to ban myself from any more purchases for a while... Internet is a bit too easy place for shopping for a person like me ;o). I've received some wonderful things from around the world.
Tässä on Jocelynin (AiClay) tekemät lohisushit Joycen (Mostly Art) setin kanssa. Aivan täydellistä. Minä ajattelin vähän tekeväni itse semmoisia rullasusheja, mutta nousi rima aika korkealle näiden myötä.
Here is Jocelyn's (AiClay) sushi on Joyce's (Mostly Art) plate. Just perfect. I was thinking of making these rolled sushi myself, but we'll see. My work will look like crap next to Jocelyn's amazing miniatures, I'm afraid.
Kaivelin esille marja- ja hedelmäpiiraskokoelmani ja onhan noita. Koirateatteriin on tulossa pitsikahvila, mielellään lasihuoneeseen talon katolle. Isompikokoiset piiraat ovat Susannan taitavista käsistä, alemman tason lasijalalla on Stephanien (Petit Plat) luomus, ylemmän tason pienillä keramiikkaastioilla, jotka muuten ovat Tiinan upeita astioita ovat Jocelynin (AiClay) pikkupiiraat. Edessä on vielä Carolin (Blue Kitty) kirsikkapiirakka. On siinä ihmettelemistä minulla ja tulevaisuudessa teatterivierailla.
I digged out my collection of fruit and berry tarts and took a picture. I'm planning a cafe for the dog theatre. The larger tarts are Susanna's creations, tart on the glass pedestal is by Stephanie (Petit Plat), small tarts on Tiina's ceramic dishes are by Jocelyn (Aiclay) and the cherry-pie at the front is by Carol (Blue Kitty). Amazing pieces all around.
Pikku-pikku-bikinissä... Itsy-bitsy-teeny-weeny...
Voin kertoa, että näitä virkattuja bikineitä en aio kovin montaa paria tehdä, oli sen verran monta ärräpäätä kielen päällä näitä vääntäessä. Tykkään noista ruseteista, vaikka vievät ehkä vähän alusasun suuntaan tyyliä. Tuo nauha peittää sopivasti nivelet lonkkien alla. Pitäisi varmaan hankkia semmoinen alusvaatemalli-nukke, joka Tarulla on joskus ollut myynnissä, viehkosti istuva muistaakseni... vink vink ;o)!
I will not make many pairs of bikini, that's for sure. It was a dreadful ordeal! I like the ribbon bows, even though it makes these look a bit like underwear. The wide ribbon is here just to cover the joints below the doll's hips. I probably should get me an underwear model type of a doll too, Taru has made dolls like that, sitting ones, very pretty.
Monday, January 18, 2010
Myssyä ja muuta
Sain postissa jo viime viikolla Friedan tekemän mahtavan musta-valkoisen torkkupeiton. Tuo kuvio jäi soimaan päähän, joten tein siitä mukaillun version ja käytin leveään kaulaliinaan. Kypärämyssystä piti tulla aikuisten malli, mutta sopivat niin hyvin Edvinille kapean huivin kanssa, että hän ne sai. Tein myös ensimmäiset minipehmot virkkaamalla, tuloksena pieni sininen kala ja kamalan outo virtahepo, joka kyllä näyttää aika lailla kummallisen väriseltä muumilta.
I received Frieda's amazing afghan last week, I love the monochrome colour and the pattern. As I am practising crocheting, I did a pattern a bit like Frieda's and used it for a wide scarf. The helmet-hat was supposed to be for grown-ups, but with the thin scarf it just had to be given to Edwin. I also tried my hand on mini soft toys and here they are, the weird green hippo and the fish. The hippo looks a bit like an odd-colored moomin.
Wednesday, January 13, 2010
Kesähame - Flirty skirt
Tähän pitää vielä laittaa alushame, mutta en malta olla näyttämättä. Olen aika puhkuissani nyt näiden virkkuuhommien kanssa ja tämmöinen pöytäliinahame tuli. Lanka loppui vähän kesken, mutta ei se ole hassumpi lyhyenäkään. Tuossa on helmi ja virkattu silmukka takana, jotta sen saa päälle ja pois.
I need to add an under-skirt for this to keep it nice, but I think it works. I made it like a table-cloth. Ran out of thread, but I like it short like this very much. There's a bead for a button and a crocheted loop behind to make it dressable. Crocheting is fun, even though very slow.
Tuesday, January 12, 2010
Virkkausopissa - Learning to mini-crochet
Opettelen pienentämään virkkauskäsialaani ja tämä on ensimmäinen työ 0,6 koukulla ja silkkiompelulangalla. Itse huivi on aika karsea, mulla ei ollut sopivaa reunusväriä, tuo valkoinen on ankea, mutta ai että mikä fiilis, että alkaa onnistua. Tuo on isoäidin neliöistä, yksivärisistä. Opin Tiinalta uuden tavan aloittaa työ kieputtamalla lankaa sormen ympäri ja se on hieno opinkappale. Aiemmin tekemäni ketjusilmukkarengas on työläs ja niistä tuppaa tulemaan eri kokoisia samalla silmukkamäärälläkin. Kiitokset siis Tiinalle!
I'm learning to crochet smaller. This is my first thing with 0,6 needle and silk sewing thread. The scarf I don't like that much, the white border looks stupid, but it feels great to learn a little. Tiina taught me to make a beginning of granny square by winding the yarn around one finger instead of a ring of chain stitches. It makes the whole process so much easier, so thank you Tiina!
Tässä vielä pari puukuvaa. Ulkona on niin kaunista, että sydän meinaa pakahtua.
Here's a couple of photos of trees. It is so very beautiful outside now... I'm thankful to see all this.
Monday, January 11, 2010
Tervetuloa pikku possu - Welcome home, little piggie
Minkäköhän perusteen keksisin tälle ostokselle? No, tämä on niin ihastuttava kaveri, että olen onnekas saadessani hänet meille asumaan. Marielle Vitale (Muffa Miniatures) virkkaa mini-mini-mini-juttuja, kuten näitä nivellettyjä pehmoeläimiä. Tämä possu saa asua toistaiseksi sinisessä karkkirasiassa, kunnes hänelle valmistetaan sopiva sänky. Onneksi possulla on lämmin ja pehmeä viltti omasta takaa.
Ai niin, villatakki ja Edvinin täsmälleen sopivat sukat ovat Gunvorin käsialaa. Aika hienot, vai mitä?
I wonder how I could justify this indulgence? Well, this is such a charming little darling, that I just feel lucky to have her to live with us. Marielle Vitale (Muffa Miniatures) crochets amazing mini-mini-mini-things, like these posable, 5-way jointed soft animals. This piggie can sleep in a candy box for now, untill I make a bed especially for her. Luckily she came with her own soft and warm blanket. Thank you Mariella!
Oh, almost forgot, the gardigan and Edvin's wonderful socks are made by Gunvor from my christmas-calendar and I love them.
Joulu jatkuu - Christmas continues
Voitin Cindyn eli Snowfernin blogiarvonnassa (tosi mielenkiintoisia massakokeiluja muun muassa) ja tänään yllätykseni saapui postissa. Ja voi hyvänen aika millainen yllätys! Ihania mustia muffinssivuokia ensi halloweeniksi, uskomattoman pieniä ja kauniita karkkikeppejä ensi jouluksi, purnukallinen herkkuja, kaksi kaunista käpypitsiliinaa (kiitos Kati tuosta nimestä), pussillinen suolakaloja ja hmmmm... minulla meni tovi tajuta, että mikä tuo vaaleanpunainen juttu on. Se on aivan täydellinen virtuaalilemmikkipötkäle, jota näppäilemällä voi leikittää ja ruokkia ja mitä nyt voikaan toimittaa pikkuisen digitaalisen öttiäisensä kanssa. Siinä on siis lasi ja kaikki. Sanon vaan, että Cindy on minihulluudessa paljon minua pitemmällä.
I won at Cindy's (Snowfern) blog give-away (there's some very interesting experiments with clays at her blog among the eye-candy) and received my surprise today. And what a surprise it is! Wonderful teeny tiny black cupcake casings for the halloween, amazing delicate candy canes for christmas, a jar of goodies, two of the most beautiful tatted doilies, a bag of salty fish and hmmm... it took me a while to realize what the pink thing is. It is the most perfect little virtual pet. There's a tiny glass at the tiny screen too. I'm telling you, Cindy is way longer on the way to miniature insanity than me... ;o)
Todistuskappaleena esitän tämän. Ei riitä siis se, että tuon paperipussin sisällä on foliopussi, luonnollisesti, muutenhan paperipussi vallan tuhraantuisi suolakalojen rasvaisuudesta. Siellä on tietysti suolakaloja sisällä, luonnollisesti. Ja tottahan toki kaloilla on myös silmät ja suut. Kuvassa kala on pinsettien päässä väärinpäin, kun ei sitä kameran takaa nähnyt, että miten päin se on. Uskomatonta!
To prove this just look at the photo! It's not enough that the paper bag has a foil bag inside, I mean naturally, to keep the paperbag tidy. There are actual fish in the bag! I mean naturally! And of course it is not just fish forms, but each teeny tiny miniscule fish has its eye and the smiling mouth too. In the photo the fish is upside down. I could not see it behind the camera holding my tweezers with the other hand. Simply unbelievable!!!!! Thank you Cindy so very much! You blew my mind.
Sunday, January 10, 2010
Kirja-arvioita - Book reviews
Olen kirjoittanut pari arviota lisää toiseen blogiini. Se täydentyy epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjainnostukselle ei loppua näy ja viime aikoina olenkin selaillut ja lukenut näitä paljon. Se on aivan mielettömän kivaa puuhaa ja hyvää vastapainoa talviurheilulle ;o)
I wrote a couple of reviews for my other blog. It gets new post really irregularly. I'm so thrilled with my miniature books and have been reading and watching them a lot lately. It is so nice and a good way to balance with all the winter-sports...
Thursday, January 7, 2010
Yllätyksiä - Surprises
Sain synttärilähetyksen Petit Platin Stephanielta. Olen aivan onnessani, koska hänen croissantinsa ovat minusta aivan mielettömän upeita ja nytpä niitä päästään maistelemaan Fauniuksella. Pirtin porukkakaan ei jäänyt vaille makeaa evästä, tuo suklaabanaanilettu pannuineen on aivan hillitön. Kiitos!!!! Snowfernin Cindy taas lähetti muffinssivuokien lisäksi aivan mielettömän pikkuliinan. Mä en tiedä mitä tatting on suomeksi, tämä tehdään semmoisen käsisukkulan avulla solmimalla, lanka on tässä aivan mielettömän ohutta ja tämä on vaan aivan mielettömän söpö. Kiitos!!!!
I received a birthday-gift from Stephanie (Petit Plat) and I'm so happy with this. I think Stephanie's croissants are the best and now I have these beauties to spoil my dolls with. The banana-chocolate-crepe is amazing with the pan and all. Thank you sooooo much Stephanie!
I ordered some of Snowfern's amazing cupcake casings and Cindy sent me a tiny doily as a surprise. She has tatted it herself from amazingly thin yarn. This is just unbelievable. Thank you soooo much Cindy!
Saturday, January 2, 2010
Arvonnan voittajat - Give-away winners
Arvonta suoritettiin vähän myöhässä ja Aavan keksimien numeroiden takaa löytyivät De, Ciili, Liberty Bibertyn Mercedes ja Sinihilkka. Onnittelut ja lelut lähtevät matkaan maanantaina, jos vaan saan osoitteet hankittua ennen sitä.
The christmas-giveaway winners are finally drawn. Aava picked numbers and I counted the comments and the winners are De, Ciili, Mercedes at Liberty Biberty and Sinihilkka. Congratulations, your small parcells leave for you on Monday if I find out the addresses by then.
Kuvituksena vähän erikoinen kuva, mutta hyvin kuvaava sellainen minun perheestäni. Aavaa harmittaa, kun minä kuvaan eikä hän ja Otso esittelee kissa-joogaa Villen kainalossa. Ville ottaa rennosti.
Here's a bit strange but somehow very real photo of my family. Aava is a bit cross because I'm the one taking the picture and not her and Otso the cat shows off his cat-yoga stretches while Ville is relaxing.
The christmas-giveaway winners are finally drawn. Aava picked numbers and I counted the comments and the winners are De, Ciili, Mercedes at Liberty Biberty and Sinihilkka. Congratulations, your small parcells leave for you on Monday if I find out the addresses by then.
Kuvituksena vähän erikoinen kuva, mutta hyvin kuvaava sellainen minun perheestäni. Aavaa harmittaa, kun minä kuvaan eikä hän ja Otso esittelee kissa-joogaa Villen kainalossa. Ville ottaa rennosti.
Here's a bit strange but somehow very real photo of my family. Aava is a bit cross because I'm the one taking the picture and not her and Otso the cat shows off his cat-yoga stretches while Ville is relaxing.
Subscribe to:
Posts (Atom)